Isoäidin perinnöstä luoviin lentoihin – Agritan tarina

Agrita on yksi niistä persoonallisuuksista, joiden intohimo omaan työhönsä tarttuu myös muihin. Hänen ompelutarinsa alkoi jo lapsuudessa, isoäidin vieressä, ja se on kasvanut todelliseksi rakkaudeksi kankaisiin, neuloihin ja luomisprosessiin. Jokainen Agritan työ kantaa mukanaan hänen huolellisuuttaan, vastuuntuntoaan ja intohimoaan, sekä tarinaa siitä, kuinka rakkaus ompeluun voi kehittyä todelliseksi mestaruudeksi. Tässä artikkelissa annamme Agrita Leišavniece-Štālmanen tarinan viedä meidät mukanaan, kun hän jakaa kokemuksiaan, inspiraatiotaan ja haasteitaan.

Miten ja milloin intohimosi ompeluun alkoi?

Minulla on ollut jonkinlainen yhteys ompeluun niin kauan kuin muistan. Isoäitini, joka työskenteli aina erittäin huolellisesti ja siististi ompeluprojektiensa parissa, opetti minulle yksiselitteisesti rakkauden tähän toimintaan. Olin usein hänen vierellään, kun hän työskenteli. Juuri hänen poljettavalla ompelukoneellaan opin ompelemaan ensimmäiset suorat saumani. No, ainakin silloin ne tuntuivat suorilta. 😄 Kun isoäiti ei ollut kotona, ryömin usein hänen kangaslaukkujaan pitkin, kääriydyin kankaisiin ja unelmoin, mitä niistä ompelisin. Myös ompelutarvikkeiden hyllyt olivat mielenkiintoisin tutkimuspaikka – neulat, nauhat, pitsit, napit... Ja nyt paljon siitä on periytynyt minulle, ja lapseni voivat samalla innolla kaivella hyllyjäni. 😄

Myöhemmin yhteys ompeluun jatkui, sillä kävin lukiota, jossa oli mahdollista opiskella perusaineiden lisäksi myös ompelua ja suorittaa naistenvaatturin kisällin tutkinto. Tuossa elämänvaiheessa tein osan vaatteistani itse. Elämä etenee, ja lukion jälkeen ompelu jäi vähäksi aikaa syrjään, mutta nyt viimeiset 9-10 vuotta olen palannut sen pariin, tehden lähinnä jotain itselleni, ystävilleni ja eniten perheelleni.

Onko sinulla joitakin erityisiä kankaita, joita pidät eniten käytöstä töissäsi?

Helpompaa olisi luetella, minkälaisten kankaiden kanssa työskentely tuottaa minulle vähemmän iloa 😄 Mutta jos minun pitää valita suosikkeja, pidän eniten työskentelystä jäykkien ja tukevien kankaiden kanssa. Viimeisimmät ihastukseni ovat Softshell ja ekonahka. (Ensimmäinen kosketukseni Softshelliin oli kyllä "kipeä" neuloilleni 😄).

Pidän myös neuloksien parissa työskentelystä, koska siitä on suhteellisen helppoa ja nopeaa valmistaa mukavia arkivaatteita. Sitä on saatavilla eri paksuisina, ja siinä on monenlaisia mielenkiintoisia kuvioita ja painatuksia, joten voin miellyttää jokaisen lapseni makua 😄

Mikä inspiroi sinua luomaan ja tekemään töitä?

Hmm... haluaisin vastata jotain kaunista, mutta todellisuudessa ensimmäinen inspiraation lähde on tarve... Tyttärellä valmistujaiset tulossa? Mekko tulee! Ystävän pitää mennä juhliin? Tulee! Mieheltä loppuvat paidat? Tulee!

Ja sitten, kun tarve on syntynyt, alkaa luova lento siitä, miltä lopputulos näyttää, mitä haluamme saavuttaa, mitä korostaa, millaisen tunnelman luoda, miltä tässä asussa tuntuu? Tietenkin joskus inspiraatiota etsitään tai se tulee meille internetin syvyyksistä, joku nähty kuva saa sanomaan "Haluan minäkin jotain tällaista!", mutta hyvin usein sovitusprosessin aikana jokin muuttuu joka tapauksessa, uusia ideoita ja muutoksia tulee. Prosessi on se, mikä inspiroi.

Mitä pidät eniten tästä prosessista, ideasta valmiiseen tuotteeseen?

Ensimmäinen leikkaus uuden projektin kankaaseen! Se antaa sellaisen jännityksen, pienen adrenaliinin potkun – nyt se on! Ei ole paluuta! Nyt tämä on tehtävä, ja niin hyvin kuin vain pystyt!

Muistatko jonkin erityisen merkittävän tai haastavan ompeluprojektin? Millainen se oli?

Vaikea nimetä yhtään erityisen merkittävää projektia, sillä ne kaikki ovat minulle tärkeitä, mutta ehkä haastavimmat projektit ovat ne, jotka on tarkoitettu suuriin elämäntapahtumiin, kuten hääpuku (no, miten siitä voisi olla murehtimatta?! 😄).

Tällaisia projekteja tehdessä on aina jännitystä, jos lopputulos ei miellytäkään käyttäjää, jos hän ei tunne oloaan hyväksi mekossa? Se on suuri vastuu, ei vain ajan ja materiaalien suhteen, vaan myös tunteiden suhteen.

Yksi muistamani seikkailu on, kun ompelin morsiusneidon mekon ystävälleni. Kangas oli erittäin tottelematon ja vaikea ommella. Tuolloin minulla oli myös vähemmän teknisiä laitteita, joten koko prosessi oli kaiken kaikkiaan monimutkaisempi kuin se olisi voinut olla. Mekko ommeltiin, ystävä oli tyytyväinen, kaikki hyvin. Ja päivää ennen häitä puhelin soi – ystävä oli stressistä laihtunut, mekko oli liian iso! Niinpä ystäväni ajoi Riiasta luokseni mekon kanssa kainalossa, jotta saisimme nopeasti pelastettua sen, minkä pelastettavissa oli. 😄 Mutta hyvin päättyy kaikki hyvin.

Mitä neuvoja antaisit niille, jotka vasta aloittavat ompelun opettelun?

Älä pelkää. Harjoittele kärsivällisyyttä. Ystävysty purkulaitteen ja silitysraudan kanssa.

Mitä aiot ommella seuraavaksi?

Pidän kovasti uusien asioiden kokeilemisesta, oppimisesta ja tekemisestä sellaista, mitä en ole vielä ommellut. Tulevaisuuden suunnitelmissa on ajatus laukun ompelusta, alusvaatekorsetista ja välikausitakista. Kumpi tulee ensin? Sen sitten näkee 🤭

 Agritan tarina on vahvistus sille, kuinka tärkeää on palata siihen, mikä tuo iloa elämäämme, ja antaa luovuudelle tilaa kiireisimmistäkin hetkistä huolimatta. Hänen rakkautensa ompeluun ja sitoutumisensa luoda kauniita asioita perheelleen ja ystävilleen muistuttaa meitä siitä, että jokainen projekti alkaa pienestä, mutta inspiroivasta ideasta.

Toivomme, että Agritan kokemus inspiroi myös sinua ottamaan ensimmäisiä tai seuraavia askeleita luovalla polullasi!

Kuvat Agritan arkistosta:

 

Luovaa työtä toivottaen, Sniedze